Maailman onnellisimmat maat

0 Flares 0 Flares ×

Onnellisuutta ei voi mitata, mutta siitä huolimatta sitä kuitenkin yritetään. Vuodesta toiseen erilaiset kyselytutkimukset ja selvitykset ovat koettaneet nimittäin selvittää, mitkä ovat maailman onnellisimmat maat. Onnellisuuden osatekijöinä pidetään esimerkiksi sosiaaliturvaa, puhdasta luontoa ja elinympäristöä, eliniän odotteen pituutta, tasa-arvon toteutumista ja turvallisuutta. Alla luetellut kymmenen maata ovatkin olleet onnellisimpien maiden listalla jo vuosikausia.

1. Norja

Onnellinen Norja

Vuoristojen, vuonojen ja pitkän länsirannikon Norja on vuodesta toiseen kilpailemassa maailman onnellisimman maan tittelistä. Vakaa taloudellinen tilanne ja puhdas luonto sekä terveellinen kalapainotteinen ruokavalio ovat pitäneet norjalaiset terveinä ja onnellisina vuosisatoja.

2. Tanska

Onnellinen Tanska

Maailman vähiten korruptoitunut maa Tanska vuorottelee maailman onnellisimman maan listan ykköspaikalla Norjan kanssa vuodesta toiseen. Vähäisen korruption lisäksi Tanskassa onnellisuutta lisääviä asioita ovat leuto ilmasto, rauhallinen poliittinen ilmapiiri ja suhteellisen hyvät mahdollisuudet työllistyä.

3. Kanada

Onnellinen Kanada

Pohjois-Amerikassa sijaitseva Kanada on koko Amerikan mantereen onnellisin valtio. Jääkiekkoa rakastavat kanadalaiset ovat ylpeitä kulttuuristaan ja perinteistään. Kanada on myös hyvin vauras valtio, ja sen korkea teknologian taso on vaurastuttanut sitä entisestään. Liberaali maahanmuuttopolitiikka on rikastuttanut Kanadan väestöä entisestään, ja luonnon ja väestön monimuotoisuus onkin tehnyt kanadalaisista maailman onnellisimpia ihmisiä.

4. Sveitsi

Onnellinen Sveitsi

Maailman puolueettomimpana maana pidetty Sveitsi ei ole osallistunut sotiin kahteen sataan vuoteen. Rauhallinen yhteiselo naapurimaiden ja muun maailman kanssa sekä maailman korkein keskimääräinen vauraus henkeä kohden on taannut sveitsiläisille paikan maailman onnellisimpien valtioiden joukossa. Sveitsi on myös maailman kilpailukykyisin maa, jossa ihmiset ovat korkeasti koulutettuja.

5. Ruotsi

Onnellinen Ruotsi

Länsinaapurimme Ruotsi on Pohjoismaista suurin ja toiseksi onnellisin. Myös Ruotsi on ollut puolueeton pitkään, eivätkä ruotsalaiset ole osallistuneet Euroopassa käytyihin sotiin 1800-luvun alun jälkeen. Ruotsalaiset ovat menestyneet ulkomailla niin urheilijoina, tiedemiehinä, muusikoina kuin kirjailijoinakin. Kansallisylpeys, rikkaat luonnonvarat ja turvallisuus nostavat Ruotsin korkealle onnellisimpien maiden listalla.

6. Uusi-Seelanti

Onnellinen Uusi-Seelanti

Toisella puolella maapalloa sijaitsevassa Uudessa-Seelannissa sanotaan usein olevan maailman kaunein luonto ja hienoimmat maisemat. Saarivaltion lähin naapuri Australia sijaitsee 1500 kilometrin päässä, joten uusiseelantilaiset ovat olleet pitkälti itse vastuussa omassa onnellisuudestaan. Luonnon lisäksi uusiseelantilaisten onnellisuutta lisäävät hyvin kehittynyt talousjärjestelmä ja toimiva koulujärjestelmä sekä pitkät kulttuuriperinteet.

7. Australia

Onnellinen Australia

Aurinkoisessa Australiassa on helppo olla onnellinen jo pelkän sään takia. Australialainen kulttuuri painottaa onnellisuutta ja rentoa meininkiä, minkä takia australialaiset suhtautuvatkin elämään rennosti ja stressaamatta. Hyvät työmahdollisuudet, laaja vaihteleva luonto ja lämmin ilmasto ovat tehneet australialaisista yhden maailman onnellisimmista kansoista.

8. Suomi

Onnellinen Suomi

Vaikka suomalaiset saattavatkin välillä kokea kaamosmasennusta ja harmitella osan vuodesta vallitsevaa pimeyttä, Suomi on kuitenkin yksi maailman onnellisimmista maista. Etenkin tasa-arvo ja kaikkien tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen lähtökohdista riippumatta tekevät Suomesta onnellisen maan. Suomalainen sisu ja reipas asenne edesauttavat onnellisuuden lisäksi sitä, että suomalaisilla on maailman toiseksi korkein eliniän odote.

9. Alankomaat

Onnelliset Alankomaat

Tasaisen maaston, tulppaanien ja tuulimyllyjen Alankomaat sijoittuu onnellisimpien maiden listalla aina melko korkealle. Alankomaiden liberaali ilmapiiri ja sen tuoma rento ote elämään lisää onnellisuutta ja elämän mielekkyyttä alankomaalaisten keskuudessa. Koska jo noin viidesosa alankomaalaisista on nykyään maahanmuuttajia, ei Alankomaissa myöskään törmää usein rasismiin.

10. Islanti

Onnellinen Islant

Pitkien kulttuuriperinteiden ja sisukkaan kansan omaava Islanti on väkiluvultaan pieni mutta onnellinen maa. Vain kolmensadantuhannen asukkaan kansoittama Islanti on eristyksissä olevan sijaintinsa ja karun luontonsa avulla kasvattanut asukkaistaan sisukkaita ja kestäviä. Islantilaiset ovat tottuneet vastoinkäymisiin eivätkä anna niiden vaikuttaa onnellisuuteensa. Edes viime vuosien vaikea taloudellinen tilanne ei ole saanut Islantia pois onnellisimpien maiden listalta.

Kuvat CC-BY 1. Emily Sidley: Norway in a nutshell 2. Ruben Bos: Tivoli, denmark 3. s.yume: Canada Wins Gold! 4. Norlando Pobre: Walensee – Switzerland, Summer 2008 5. McKay Savage: Sweden – Stockholm 04 6. thinboyfatter: Punakaiki South Island New Zealand 7. Los viajes del Cangrejo: Australia 072 8. Alexander Cahlenstein: Small traditional warehouses in Finland 9. Antony Antony: 20080727-142909-8025 10. winniepix: Iceland March 2013

0 Flares Twitter 0 Facebook 0 Google+ 0 Pin It Share 0 Email -- 0 Flares ×