Mielenkiintoisimmat kirjallisuuden inspiroimat matkat

442 Flares 442 Flares ×

Kirjallisuus avaa lukijalle uusia maailmoja ja tuo kaukaisetkin paikat omalle kotisohvalle. Parhaimmillaan kirjailija osaa kuvata teoksensa tapahtumapaikat niin elävästi, että lukija alkaa haaveilla matkustamisesta kirjan tapahtumapaikkoihin. Keräsimme vinkkejä, jotka auttavat suunnittelemaan matkoja kirjoista tuttuihin paikkoihin. Useisiin kirjallisuuden klassikoissa esiteltyihin paikkoihin tehdään opastettuja kierroksia ja valmismatkoja, joissa tutustutaan vaikkapa Dan Brownin innoittamana Da Vinci koodin Pariisiin ja Lontooseen tai Bram Stokerin Draculan Transylvaniaan. Mikäli matkabudjetti on kuitenkin rajallinen eikä lomaa ole vähään aikaan tiedossa, kaikki alla mainitut kirjat on tehty myös elokuviksi, joita katsomalla voi lievittää pahinta kaukokaipuutaan.

Kirjoja

Eurooppalaiset kulttuurikohteet Dan Brownin matkassa
Dan Brownin Enkelit ja Demonit (2000) vie lukijansa Sveitsin kautta Italiaan Roomaan sekä katolisen kirkon päämajaan Vatikaaniin. Kirja alkaa Sveitsin Genevestä, CERNin päämajasta, josta on varastettu antimateriaa sisältävä säiliö. Teoksessa varastettua säiliötä päädytään etsimään ympäri Roomaa ja Vatikaania, ja lukija pääsee teoksen mukana vierailemaan useissa roomalaisissa nähtävyyksissä ja kirkoissa kuten Santa Maria della Vittorian basilikassa sekä Castel Sant’Angelossa. Roomassa matkailijan on mahdollisuus osallistua esimerkiksi ”viralliselle Enkelit ja Demonit kierrokselle”. Kierroksen voi tehdä myös omin päin.Dan Brownin Rooma

Enkelit ja Demonit teoksen itsenäinen jatko-osa Da Vinci Koodi (2003) alkaa Pariisista, mutta sijoittuu myös Lontooseen ja Edinburghiin. Kristillisiin salaliittoteorioihin pohjautuvassa kirjassa käydään esimerkiksi Pariisin Louvre-taidemuseossa, Saint-Sulpicen kirkossa ja Champs Élyséellä. Lontoossa päähenkilöt vierailevat muun muassa Westminster Abbeyssa ja Lincoln-katedraalissa. Teos huipentuu Edinburghilaiseen Rosslynin kappeliin. Matkailijalle Da Vinci Koodin inspiroima matka on helppo toteuttaa, sillä Pariisista pääsee suoraan Lontooseen junalla. Matkailija voi osallistua Da Vinci Koodi -aiheisille opastetuille kierroksille niin Pariisissa kuin Lontoossakin.

Vampyyrien perässä Itä-Euroopassa ja Yhdysvalloissa
Vampyyrikirjallisuuden ystäville on myös eri matkailuvaihtoehtoja. Bram Stokerin Dracula (1897) sijoittuu sekä Romanian Transylvaniaan että Lontooseen. Transylvaniassa on useita linnoja, joiden sanotaan olevan ”se alkuperäinen” Draculan linna, vaikka teoksen linna onkin fiktiivinen. Vierailemisen arvoisia linnoja ovat esimerkiksi Poenari-linna sekä Orava-linna, jossa on filmattu teokseen perustuva Nosferatu-elokuva. Draculan muutettua Lontooseen teos kuvailee tarkasti lontoolaista arkkitehtuuria, ja teoksessa vieraillaan esimerkiksi mielisairaalassa, Highgaten hautausmaalla ja Jack’s Straw Castlessa. Draculan talo sijaitsee Carfaxin Purfleetissa ja hänen kaupunkiasuntonsa Spitalfieldsissä. Kaikkiin paikkoihin on mahdollista mennä tutustumaan myös nykyajan Lontoossa ja Romaniaan Draculan linnaan järjestetään matkoja.

Draculan linna

Toisenlaista vampyyrimatkailua inspiroi puolestaan Poppy Z. Briten kulttiteos Lost Souls (1992), joka sijoittuu Yhdysvaltoihin New Orleansiin sekä Missing Mile- nimiseen fiktiiviseen kaupunkiin, joka teoksen mukaan sijaitsee pohjois-Carolinassa. New Orleansin ranskalaiskorttelit kuvaillaan teoksessa tarkkaan, ja osa tapahtumista tapahtuu vuosittaisen Mardi Gras- juhlan aikaan, jolloin kaupunki on perinteisesti täynnä turisteja. Kirjan Missing Mile perustuu kirjailijan mukaan esimerkiksi Chapel Hilliin ja Duncaniin, jotka sijaitsevat pohjois-Carolinassa sekä Athensiin, joka sijaitsee Georgiassa. Kirjan kulttimaineen takia on hankalaa löytää matkailijoille valmiita kierroksia, mutta kirjan maisemat ja paikkakunnat ovat silti kokemisen arvoisia. Matkailijan on suhteellisen helppo kuitenkin itse seurata kirjan vampyyreiden matkareittejä, sillä teoksessa mainitaan useita teitä nimillä ja niiden numeroilla.

Tositapahtumia etsimässä ympäri maailman
Toisen maailmansodan aikaisiin tositapahtumiin perustuva Thomas Keneallyn Schindlerin lista (1982) sijoittuu masentavampiin maisemiin, toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan, Puolan Krakovaan ja natsien keskitysleireille. Teoksen kuvailemista paikoista inspiroituneelle matkailijalle on paljon valinnanvaraa esimerkiksi opastettujen kävelyiden muodossa Krakovassa sekä Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä järjestettävissä kierroksissa noin 70 kilometrin päässä Krakovasta. Mikään hupimatka kirjaan perustuva matka ei tule olemaan, sillä kirja perustuu kansanmurhaan, ja sen innoittamat kävelyretket ja kierrokset sijoittuvat lähinnä ghettoihin ja keskitysleireille.

Eat, Pray, Love

Toinen tositapahtumiin perustuva, mutta huomattavasti iloisempi matkailuun innostava kirja on Elizabeth Gilbertin omaelämäkerrallinen Eat, Pray, Love (2006). Teos kertoo Gilbertin avioeron jälkeisestä ajasta, jolloin hän matkusti vuoden ympäri maailmaa löytääkseen itsensä. Ensin Gilbert muutti neljäksi kuukaudeksi Italiaan syömään ja nauttimaan elämästä, jonka jälkeen hän siirtyi Intiaan kolmeksi kuukaudeksi löytämään henkisen puolensa ja rukoilemaan. Matkan viimeinen etappi oli Indonesian Bali. Balilla Gilbertin oli tarkoitus tutustua itseensä paremmin, jotta hän löytäisi elämäänsä tasapainon. Vaikka matkatoimistot eivät voikaan taata, että matkailijalle kävisi kuin Gilbertille, joka löysi Balilta elämänsä miehen, ovat useat matkatoimistot ottaneet listoilleen Eat, Pray, Love– aiheisia paketteja. Teoksen sanotaan usein nostaneen esimerkiksi Balin turismin uuteen kukoistukseen, joten tästä teoksesta matkaansa innoituksen saanut ei välttämättä ole ideansa kanssa yksin.

Jännitystä junassa, länsinaapurissa ja kotimaassa
Hieman erityyppistä matkustustapaa käsittelee Agatha Christien salapoliisiromaani Idän pikajunan arvoitus (1934), joka sijoittuu suurelta osin Istanbulista Pariisiin matkalla olevaan junaan. Salapoliisi Hercule Poirot selvittelee junassa tapahtunutta murhaa, eikä juna pysähdy lukuun ottamatta Jugoslaviaa, jossa juna jää lumen takia jumiin ja jossa murha tapahtuu. Junamatkustamisen jännitys lukijalle piilee myös siinä, että juna on täynnä muunmaalaisia ja muista kulttuureista olevia matkustajia. Nykyajan matkailijalle on mahdollista suorittaa samantyyppinen junamatka luksusjunalla, tosin toivottavasti ilman junassa tapahtuvia murhia. Idän pikajunalla on matkustanut myös esimerkiksi James Bond elokuvassa From Russia with Love.

Idän pikajuna

Rikoskirjallisuudesta kiinnostuneelle budjettimatkailijalle lienee helpotus, että ruotsalaiset ovat kovia kirjoittamaan dekkareita. Esimerkiksi Henning Mankellin kirjoissa esiintyvä poliisihahmo Kurt Wallander asuu teoksissa eteläisessä Ruotsissa sijaitsevassa Ystadissa, joka tulee kuvailtua hyvin tarkasti yhdessätoista Wallander-kirjassa. Kirjojen suosion takia Ystad on nykyään suosittu matkakohde.

Vielä lähempänä on kuitenkin Suomen oma Turku, joka tarjoaa lähimatkailusta kiinnostuneelle dekkareista pitävälle lukijalle kiertokävelyitä Reijo Mäen Vares-kirjasarjaan pohjautuen. Kirjojen päähenkilö, yksityisetsivä Jussi Vares käy mielellään baareissa, ja esimerkiksi sosiaalisen median puolella Facebookissa kirjoista todella innostuneet järjestävät välillä Vares– aiheisia baarikierroksia. Kovin kaukana ei myöskään ole Merikarvia, jossa Jussi Vares on teosten mukaan syntynyt.

 

Kuvat: 2.Russell Neches CC-BY 3. Kyle Taylor: Transylvania-Bran-Draculas Castle-15 CC-BY 4. indri: yoga view CC-BY 5. Simon Pielow Pullman Orient Express -exterior CC-BY-SA

442 Flares Twitter 0 Facebook 0 Google+ 442 Pin It Share 0 Email -- 442 Flares ×